Kukkaset on sokerimassasta ja marsipaanista väännetty...

 

Kaksoset:

Luonto on upeimmillaan ja valmistautuu siirtymään kesäaikaan silloin kun kaksoset syntyvät. Kukat kukkivat ja tuoksuvat tuhansissa väreissä ja koko ajan syntyy jotakin uutta entisten lisäksi. Näin se tuntuu olevan Kaksosillakin, jotka eivät turhan pitkäksi aikaa malta pysähtyä samoihin maisemiin. Koko ajan pitää olla vireillä joku uusi idea tai mieluummin useampia yhtä aikaa. Kaksonen on älyllinen ja liikkuva kaupunki-ihminen, jolla on suuri sopeutumiskyky, valpas mieli ja paljon levotonta kyselevää uteliaisuutta Hän ei lakkaa innostumasta, hän on aina valmis kokeilemaan jotakin uutta, ja aina hänen silmänsä säteilevät ilkikurista uteliaisuutta. Kaksosen into kokeilla uutta ei kuitenkaan aina ole pelkästään positiivista. Hänen ei aina ole helppo paneutua tehtäviin riittävällä pitkäjännitteisyydellä. Mutta kun tarvitaan ideoijaa ja projektien käynnistäjää, älykäs Kaksonen on elementissään. Hän pursuaa ajatuksia, hän innostaa puheillaan toisetkin mukaan... ja hehän voivatkin sitten hoitaa homman loppuun, kun Kaksonen on jo etsimässä itselleen uusia haasteita.

Kaksosen heikkouksia ovat pinnallisuus ja tuuliviirimäisyys, jotka tosin tuottavat eniten vaikeuksia ympäristölle. Jos asiat jumiintuvat tulee vilkkaasta Kaksosesta hermostunut kakara, joka ei ota enää mitään vastuuta mistään.

Kaksosessa ihmisen perimmäinen kaksijakoisuus on kaikkein voimakkaimmillaan. Jos oikein tarkasti katsot, saatat hyvinkin nähdä tämän hurmurin toisella olkapäällä enkelin ja toisella pienen paholaisen. Hän osaa olla äärimmäisen rakastettava, lempeä, kerrassaan hurmaava ihminen, joka kietoo sinut kuuteen kertaan pikkusormensa ympärille. Ja hän tekee sen niin ihastuttavalla tavalla, että nautit joka hetkestä, vaikka tiedätkin mitä tapahtuu. Ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän voi olla kivikova julmuri, joka vähät välittää tunteistasi, kunhan saa oman tahtonsa läpi. Luonteen kaksijakoisuus voi näkyä esim. voimakkaana synkistelytaipumuksena, vaikka normaalisti Kaksonen varsin iloinen merkki onkin.

Kaksosen elämästä suuri osa tapahtuu hänen oman päänsä sisällä. Hän rakastaa pohdintoja ja filosofointia, hän lukee mielellään ja puntaroi lukemaansa, kehittelee ideoita edelleen, pohtii ja spekuloi. Saat hänestä innokkaan keskustelukumppanin, mutta väittelyyn ei kaksosta vastaan juurikaan kannata ryhtyä. Terävällä älyllään - ja vielä terävämmällä kielellään - hän päihittää sinut vaikka olisi väärässäkin.

Jotkin kaksoset ilmaisevat itseään mieluummin vaikkapa kirjoittamalla kuin puhumalla. Kirjoittaminen on yksiä niitä harvoja asioita, jotka pysyvät kaksosen mukana aina. Hän välittää tietoa mielellään kirjoittaen, puhuen tai tulkiten. Tyypillistä Kaksoselle on kuitenkin se, että ajatus juoksee kuin hirvi ja monen muun merkin on vaikea pysyä hänen perässään. Luova mielikuvitus on kaksosen parhaimpia puolia ja se tekee kaksosen puheesta varsin eloisaa ja vilkasta.

Ihmissuhteissa Kaksonen on usein mahdoton flirtti ja jos supliikki on hallussa, niin sitä käytetään taatusti viettelykeinona. Parhaimmillaan hän on ihmissuhteessaan keskustelutaitoinen, seurallinen, hauska, hullutteleva ja huumorintajuinen, joka tuo iloa niin ystäviensä ja kumppaninsa elämään. Parisuhteet ja pidempiaikaiset kuviot aiheuttavat Kaksosille joskus haasteita, sillä hän on kärsimätön ja tuuliviirimäinen. Kaksonen on leikkisä ja karismaattinen persoona, joka käyttäytyy ajoittain itsekkäästi. Yksi luonteenpiirre on arvaamattomuus.

Kaksosilla on mutkikas ja kaksijakoinen luonne jonka takia hänestä voi saada täysin vastakohtaisia vaikutelmia. Pohjimmiltaan Kaksonen on rehellinen ja vilpitön mutta mukautuvaisuutensa vuoksi hänestä voidaan saada vaikutelma että hän on juonitteleva ja epärehellinen. Kaksonen on humaani ja hänessä on paljon monenlaisia hyviä ominaisuuksia mutta hän on aina tyytymätön lähes kaikkeen.

Kaksonen on kuin elohopea: aina liikkeessä utelias ja levoton mieleltään. Hänen asenteensa ja mielipiteensä vaihtuvat yhtä nopeaan, kuin keväinen päivä... Kaksonen ei halua jämähtää paikalleen, kaksonen haluaa kokea ja nähdä maailmaa. Kaksonen tuntuu tietävän asioista paljon, mutta lähempää tarkasteltuna hän vain tietää pientä nippelitietoa, vähän kaikesta.

Kaksoset ovat harvoin ylipainoisia, liikkuvuutensa ansiosta. Hän on yleensä ruumiinrakenteeltaan pitkä, hoikka ja suora. Kaksonen omistaa pitkät kädet ja sormet. Kaksosen silmät ovat tarkastelevat. Kaksosen pukeutuminen on tyylikästä mutta käytännöllistä. Kaksonen hymyilee paljon ja on raikkaan ja terveen näköinen ulospäin. Kaksoset vanhenevat muita merkkejä hitaammin, niin henkisesti kuin fyysisestikin!


Jos on kysyttävää ohjeista, sähköpostiini voi kirjoitella:
[email protected]